keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Näin pääset vessaan ja suihkuun





Jossakin blogissa äidit valittivat sitä, että kun edes joskus pääsisi vessaan rauhassa. Mikä siinä nyt on muka niin vaikeaa? Minulla on 7-vuotta äitiuraa takana ja koko sen ajan olen saanut ihan rauhassa käydä vessassa. Sen kun menet vessaan, suljet oven perässäsi ja laitat sen lukkoon!  TADAA! Olet yksin!

Riippuen kotona olevien lasten iästä, valitse lisäksi yksi tai useampi seuraavista kohdista:


  1. Vauva. Laita vauva vaunuihin, pinnasänkyyn tms. Mene vessaan. Jos olet nopea, vauva ei yleensä edes ehdi huomata että äiti jossakin kävikään. Jos vauva itkee, mene silti. Jopa pienten vauvojen äitien on pakko käydä joskus vessassa. Suuri hätä kannataa yleensä ajoittaa vauvan unien aikaan tai siihen jos kotona on joku toinen aikuinen pitämässä vauvalle seuraa.
  2. Taapero. Tämä on se vaikein ikä. Taaperoa ei voi jättää edes minuutiksi yksin vaeltelemaan ympäri taloa. Laita taapero pinnasänkyyn tai matkasänkyyn. Anna seuraksi joku mielenkiintoinen, mutta turvallinen lelu, jolla harvemmin leikitään. Lelut joista tulee ääniä ovat erityisen käteviä, koska taaperon huomio kiinnittyy siihen ja hän ei edes ehdi harkita pinnasängyn reunan yli kiipeämistä. Ei kannata turhia leperrellä, vaan ilmoitat vaan, että äiti menee nyt vessaan ja sitten menet. Jos taapero ilmoittaa sijoituspaikastaan kovaäänisen vastalauseen, menet silti. Ei kenellekkään tule traumoja siitä, että joutuu olemaan pinnasängyssä äidin vessassa käynnin ajan. Myös isommat sisarukset voi rekrytoida pitämään viihdytysshowta sen ajan kun vessassa käyt. 
  3. Isommat lapset. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa oletko vessassa vai missä. Jos meno yltyy liian kovaääniseksi, karjut vessan oven läpi käskyjä, niin kuin kaikki muutkin tekevät.

Suihkussa käynti onkin sitten asia erikseen. Monesti kuulee tarinoita siitä, kuinka pienten lasten äidit ei päiväkausiin ehdi edes suihkussa käydä, saati sitten pukeutua muuhun kuin yöpaitaan. Minä tulen todella pahalle päälle, jos ei saa edes suihkussa käydä ja pukeuta ihmisten ilmoille. On siis koko perheen etu, että äiti saa sen tehdä. Seuraavassa taas muutama kohta, miten sen saan tehtyä.

  1. Vauva. Pienet vauvat syövät ja nukkuvat miten sattuu. Koita käväistä suihkussa esim. vauvan unien aikana tai kun kotona on joku toinen vanhempi vahtimassa. Jos vauva ei suostu nukkumaan, niin olen todella usein ottanut vauvan sitterissä suihkuun. Suihkutilan pitää tietysti olla tarpeeksi iso, että vauva ei kastu. Sitterin voi sijoittaa myös esim. ovensuuhun, jolloin voit vauvalle huudella rauhoittavasti samalla kun suihkussa käyt. 
  2. Taapero. Jälleen kerran haastava tapaus. Taaperoilla on kuitenkin jo aika säännöllinen päivärytmi, joten helpoimmalla pääset kun menet suihkuun silloin, kun taapero nukkuu. Taaperon voi kyllä ottaa myös jo suihkuun mukaan. Älä pistä häntä ammeeseen (jossa on vettä), koska et voi häntä joka sekunti vahtia shamppoot hiuksissa. Mutta esim. tyhjä amme ja sinne muutamat kylpylelut, niin taapero varmasti viihtyy sen ajan, että ehdit suihkussa käydä. 
  3. Isommat lapset. Näihin pätee samat jutut kuin vessassa käynnin yhteydessä. Helpoimmalla pääset, kun menet silloin kun lapset nukkuvat.



perjantai 25. lokakuuta 2013

Mehevä porkkanakakku


Maku-lehdestä nappasin tämän porkkanakakun ohjeen. Oli tooosi hyvää!!


30 palaa

4 kpl munaa
3 dl sokeria
2 dl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 dl saksanpähkinöitä (rouhittuna)
1/2 dl kookoshiutaleita
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
3/4 tl suolaa
8 dl porkkanaraastetta

Kuorrutus
180 g voita
5 dl tomusokeria
200 g tuorejuustoa
1 rkl makusiirappia (vanilja tai vanilja-aromia)

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon öljy.
Sekoita jauhot, pähkinärouhe, kookoshiutaleet, kaneli, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos muna-sokerivaahtoon. Sekoita joukkoon porkkanaraaste.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (Ø 26 cm, tilavuus vähintään 2 l). Paista 175-asteisessa uunissa 45–60 minuuttia (tarkista kypsyys puutikulla). Jäähdytä kakku ja anna sen mehevöityä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Valmista kuorrutus. Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri sähkövatkaimella tasaiseksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja vanilja-aromi. Tarkista maku.
Levitä kuorrutus porkkanakakun pinnalle ja reunoille. Koristele mehevä porkkanakakku pähkinöillä ja kookoshiutaleilla.


Kala-kasviskeitto

Tein Maku-lehden Kala-kasviskeiton tässä eräänä päivänä. En ihan ohjeen mukaan mennyt, mutta sinne päin. Fenkolia ja kesäsipulia ei ollut, joten korvasin ne yhdellä tavallisella sipulilla. Perunaa laitoin myös enemmän kuin ohjeessa oli. Meidän perheen pienimmäinen oli siinä kohtaan vaativalla päällä, joten nakkasin vaan kaikki ainekset samalla kertaa kattilaan ja soppa kiehui valmiiksi sillä aikaa, kun vauva suoritti maitotankkausta. Lopuksi lisäsin vielä ruokakerman. En myöskään soseuttanut yhtään mitään ja ne leipämurusetkin keiton lisänä jäivät tekemättä. :)

Mutta enivei, soppa oli hyvää! Aikuisille maistui oikein loistavasti, keskimmäiselle myöskin, esikoinenkin jopa söi perunat keitosta. Eli tämän saa laittaa meidän perheen ruokalistalle ehdottomasti.

5 annosta

400 g kirjolohta (tai seitiä)
1/2 tl suolaa
3 kpl perunaa
2 kpl porkkanaa
1 kpl fenkolia
2 kpl kesäsipulia (tai purjon valkoinen osa)
12 dl vettä
2 kpl kalaliemikuutioita
150 g pinaattia (pakaste)
2 dl ruokakermaa
4 rkl tuoretta tilliä (silputtuna)

Lisäksi
3 kpl piimälimppuviipaletta
20 g voita
Lisäksi
suolaa, valko- tai mustapippuria



Kalakeitto valmistuu joko kirjolohesta tai pakastekalasta. Nypi kirjolohesta ruodot pois ja mausta kala kevyesti suolalla. Anna maustua sillä välin, kun teet keiton. Tai ota pakastekala huoneenlämpöön sulamaan.
Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Leikkaa fenkolin puumainen ydin pois ja suikaloi fenkoli. Silppua sipuli(t).
Kuumenna kattilassa kalaliemi.
Lisää kasvikset ja keitä hiljalleen, kunnes ne ovat pehmeitä.
Soseuta keitto joko sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa hienonnusterää käyttäen. Kaada keitto takaisin kattilaan, lisää jäinen pinaatti ja kerma. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja mausta suolalla sekä pippurilla.
Leikkaa kala isohkoiksi kuutioiksi ja lisää keittoon. Anna kiehua hiljalleen muutamia minuutteja, kunnes kala on kypsää. Kohmeisen pakastekalan kypsennykseen kuluu hieman pitempi aika kuin tuoreen kalan. Silppua pinnalle tilliä.
Ota kattila pois liedeltä, peitä kannella ja anna kala-kasviskeiton makujen tekeytyä sillä välin, kun paistat lisäkkeen.
Murenna leipä joko veitsellä tai monitoimikoneessa. Sulata rasva paistinpannulla ja paista leipämuruset rapeiksi välillä sekoitellen.
Tarjoa leipämuruset kala-kasviskeiton lisäkkeenä.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Marinoitu papusalaatti

Papuja oon harvemmin kokkaillut, mutta nyt tein rohkeasti tämän marinoidun papusalaatin. Se oli tosi helppo ja nopea tehdä. Lapsiin upposivat lähinnä tomaatit ja rusinat, mutta aikuisille maistui oikein mukavasti. Oli kyllä todella täyttävää! Ohje Maku-lehti 5/2013.

Marinoitu papusalaatti

4 annosta, maidoton, munaton, gluteeniton

1 prk (285g) säilöttyjä kikherneitä (GoGreen)
1 prk (285g) säilöttyjä kidneypapuja (GoGreen)
Marinadi
3/4 dl oliiviöljyä
½ dl omenaviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 dl basilikaa hienonnettuna
Lisäksi
1 rku rooman- tai jääsalaattia
1 rs (250g) kirsikkatomaatteja
1 dl pähkinä-rusina-marjasekoitusta


Huuhtele kikherneet ja pavut kylmällä vedellä siivilässä. Valuta hyvin. Mittaa kattilaan marinadin ainekset basilikaa lukuun ottamatta. Kuumenna lähes kiehuvaksi. Lisää marinadiin pavut ja anna niiden kuumentua hetki. Lisää basilika. Huuhtele salaatti ja tomaatit. Halkaise tomaatit. Revi salaatti vadille tai lautasille. Nosta päälle lämmintä kikherne-papuseosta. Lisää kirsikkatomaatit ja ripottele päälle pähkinä-marjasekoitus. Tarjoa hyvän leivän kera.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Kasvis-borssikeitto


Tästä tuli todella hyvää ja maukasta keittoa. Perheen lapsille ei uponnut kyllä yhtään, mutta aikuiset söivät hyvällä ruokahalulla. Ohje Maku 5/2013 lehdestä.

Kasvis-borssikeitto

4 annosta, gluteeniton, munaton

500 g keräkaalia
500 g punajuuria
3 porkkanaa
1 sipuli
2 rkl rypsiöljyä
1½ l kasvislientä
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua timjamia
2 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 dl maustekurkkuja silputtuna
Tarjoiluun
1 prk (200g) smetanaa
tuoretta timjamia

Kuori kasvikset. Suikaloi ne karkeaksi raasteeksi monitoimikoneen raastinterällä. Kuullota kasvikset öljyssä tilavassa kattilassa. Lisää kasviliemi, yrttimausteet, balsamiviinietikka ja hunaja. Keitä keskilämmöllä ja kannen alla 20-25 min, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää maustekurkut. Tarkista maku. Tarjoa smetanan ja tuoreen timjamin kanssa.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Puolukkalihapullat ja muusi


Olen nyt vakaasti päättänyt laajentaa meidän perheen ruokalistaa ja rohkeasti kokeilen uusia ruokia edes silloin tällöin. Tämä oli aika helppo tehdä. Perheen ruokaraadista peruna-bataattimuusista piti kolme neljästä, lihapullat upposivat aikuisille (lapsille ne puolukat lihapullissa olivat liikaa). Nirsonpuoleinen 7-vee ei myöskään pitänyt muusista, koska bataatti värjäsi sen epäilyttävän väriseksi... (Syvä huokaus). Tämä resepti on uudesta Maku-lehdestä 5/2013. Säästin puolet tuosta muusista seuraavan päivän kalastajan paistokseen, mikä olikin tosi hyvää ja helppo tehdä.

Puolukka-lihapullat ja peruna-bataattimuusi

4 annosta

3/4 dl korppujauhoja
1 prk (200g) kermaviiliä
1 muna
400 g naudan jauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl kuivattua timjamia
½ tl mustapippuria
1 dl puolukoita
100 g sinihomejuustoa murennettuna

Muusi
1 kg perunaa
1 kg bataattia
2 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
2 rkl voita

Kuori ja lohko perunat ja bataatit. Keitä kasvikset liemikuutiolla maustetussa vedessä kypsiksi. Yhdistä kulhossa korppujauhot, kermaviili ja muna. Lisää jauheliha ja mausteet. Vaivaa tasaiseksi massaksi. Kääntele sekaan puolukat ja juusto. Pyörittele jauhelihasta kostutetuin käsin pullia. Nosta ne leivinpaperille uuninpellille. Kypsennä 225 asteessa keskitasolla 15 min. Valuta kypsät perunat ja bataatit, säästä keitinliemi. Soseuta ja lisää kerma, rasva ja tarvittaessa keitinlientä.


Kalastajan paistos

4 annosta, munaton, gluteeniton

1 pieni (n. 150g) purjosipuli
1 rkl rypsiöljyä
500 g ruodotonta lohifileetä
½ tl suolaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl sitruunamehua
1½ dl tilliä silputtuna
1 rkl rouhittua roseepippuria
1/4 tl mustapippuria
Lisäksi:
1 l valmista peruna-bataattimuusia

Halkaise ja huuhtele purjo juoksevan veden alla. Suikaloi purjo ja kuullota se pehmeäksi öljyssä. Poista lohifileestä nahka (tai pyydä kalatiskillä lohipala nahattomana). Suikaloi lohi ja mausta se suolalla. Siirrä lohi- ja purjosuikaleet voideltuun uunivuokaan. Lisää soija, sitruunamehu, tilli sekä rosee- ja mustapippuri. Levitä päälle peruna-bataattimuusi. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min, kunnes pinta saa kauniin värin. Tarjoa vihersalaatin kanssa.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ideoita 4-vuotiaan kotitöiksi

Kirjoittelin aikaisemmin tuota idealistaa kotitöiksi meidän 7-vuotiaalle. Meidän keskimmäinen on 4-vuotias, joten tehdään myös hänelle omaa listaa tähän. 4-vuotiashan ei välttämättä kovin itsenäiseen työskentelyyn kykene, mutta se mitä taidoissa hävitään, niin innokkuudessa voitetaan. Tärkeää on jälleen kerran selkeä ohjeistus ja sopivan pienet tehtävät. Ihan "oikeiden töiden" tekeminen aikuisen kanssa yhdessä on suurinta huvia monen pienen lapsen mielestä. Monet näistä tehtävistä ovat tietysti niitä samoja, mitä 7-vuotias voi tehdä. Meillä kun sattuu olemaan 4- ja 7-vuotiaat sisarukset, niin mikäs sen hauskempaa kuin pistää heidät tekemään töitä yhdessä.

  1. Lehden hakeminen postilaatikosta. Tämä on meidän keskimmäisen oma spesiaalihomma, minkä tekee mielellään ja usein monta kertaa päivässä. Tuulisella säällä voi ehkä vähän katsoa perään, etteii postit lentele pitkin pihoja, mutta muuten hoitaa homman oikein hyvin. 
  2. Pikkusisaruksen hoitaminen. Jos perheessä on pienempiä lapsia, niin 4-vuotias on oikein pätevä pitämään vauvalle seuraa ja laittamaan vauvalle tutin suuhun kun äidillä on jokin homma kesken. 
  3. Käpyjen kerääminen. Meidän pihalle lentää käpyjä ihan riesaksi asti. 4-vuotias on hyvin näppärä keräämään niitä sankoon. Palkintona saa tehdä käpysoppaa. 
  4. Oman huoneen siivoaminen. Näytä lapselle miltä siisti huone näyttää. Jos huone on todella sotkuinen, niin suosittelen että vanhempi siivoaa huoneen yhdessä lapsen kanssa. Anna lapselle tietty projekti mitä hän hoitaa (kerää lelut lattialta tuohon laatikkoon, laita kirjat tuohon hyllylle yms.). Selkeät ohjeet ovat parempia kuin ylimalkainen siivoa huoneesi käsky. 
  5.  Oman vuoteen sijaaminen. Onnistuu 4-vuotiaalta oikein hyvin. Lopputuloksen kanssa ei kannata olla turhan kriittinen.
  6. Imurointi. Imuri on aivan mahtavan mielenkiintoinen värkki myös meidän 4-vuotiaan mielestä. Erilaisten suuttimien käyttö esim. sohvan imuroimiseen saa meillä aina suuren innostuksen aikaan lapsissa. Käytä hyväksi tätä innokkuutta. Anna kuitenkin selkeitä ohjeita tyyliin: imuroi tämä huone, imuroi roskat pöydän alta, imuroi eteisen matto yms. Pieni rikkaimuri on myös kuin tehty 4-vuotiaan käyttöön. Lapset imuroivat sillä usein roskat keittiön pöydän alta.
  7. Kukkien kastelu. Lapset rakastavat tätä hommaa. Ehkä kannattaa vähän valvoa, etteivät kasvit ihan huku veteen, mutta varsinkin ulkokukkien kastelun voi varsin huoletta jättää lasten kontolle. Hanki heille sopivia välineitä esim. pieniä kastelukannuja ja sumutinpulloja. 
  8. Lehtien haravointi ja lumityöt. Meillä on syksyllä oikein innokkaita lehtien haravoijia ja talvisin mikään ei ole hauskempaa kuin lumitöiden tekeminen. Asiaa auttavat lapsille sopivat haravat, kottikärryt, lumikolat ja lumilapiot.   
  9. Pyykkäyshommat. Meillä 4-vuotias tykkää antaa märkiä vaatteita korista ja ravistella ne suoraksi ja antaa sitten äidille ripustettavaksi. Sukat osaa ripustaa myös itse varsin hyvin.
  10. Pölyjen pyyhkiminen. Ohjeista mikä kohta pitää pyyhkiä ja homma hoituu oikein näppärästi. 
  11. Wc:n peseminen. Anna lapselle käteen valmiiksi kostea liina, jossa on pesuainetta ja hän kyllä pystyy pystyy pyyhkimään käsienpesualtaan, hanat, valokatkaisimet, ovenkahvat ja wc-pöntön hyvin. Peilin pesu onnistuu myös suihkupullolla ja talouspaperilla.
  12. Ovenkahvojen ja valokatkaisimien pyyhkiminen. Lapselle valmis liina käteen ja ohjeistuksena pyyhkiä kaikki talon ovenkahvat. Tämä voi olla aika hauskaakin.
  13. Pöydän kattaminen ja tyhjentäminen. Lapset tykkäävät yleensä kattaa pöydän nätisti ja kannattaa opettaa myös viemään astiat ainakin tiskialtaaseen ruokailun jälkeen.
  14. Astioiden tyhjentäminen pesukoneesta. Kannattaa ehkä aloittaa muovisista kipoista ja esimerkiksi lusikoiden yms. laittaminen paikoilleen onnistuu näppärästi. 
  15. Yksinkertaisten ruokien valmistaminen. 4-vuotias osaa jo voidella leivän suurin piirtein tai ainakin sinne päin, pilkkoa esim. banaania tavallisella veitsellä ja ainesten sekoittaminen kulhossa onnistuu ihan varmasti. 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ideoita 7-vuotiaan kotitöiksi





Tajusin tässä kerran, että meidän 7-vuotias esikoisemme ei tee juuri mitään kotitöitä. Ainoa mitä tekee oikeastaan joka päivä, on lelujen kerääminen lattialta. Kaikki muu tekeminen on hyvin satunnaista ja äidin ohjeista riippuvaista. Esimerkiksi imuroimiseen ja lattioiden moppaamiseen olisi kuitenkin hyvin innokas, mutta itse aina hengitän niskaan ja loppujen lopuksi sanon että kiitos vain ja äiti hoitaa tämän loppuun. Pitäisi vain antaa toisen tehdä! Mun mielestä kuitenkin on tärkeää opettaa lapsille pienestä pitäen töiden tekemistä ja kuinka ne kotihommat oikein hoidetaan. Josko niistä ei ihan uusavuttomia sitten aikuisina tulisi.

Nyt pitää ryhdistäytyä tämän asian suhteen ja oon seuraavassa kehitellyt tehtävälistaa, mikä koitetaan ottaa käytäntöön. Netistähän löytyy vaikka kuinka paljon valmiita tehtävälistoja lapsille (esim. englanniksi laittaa hakusanaksi: chore ideas for x-year olds).

Ensinnäkin on tärkeää, että lasten täytyy tietää mitä heiltä odotetaan. Näytä kuinka jokin homma hoidetaan hyvin, työskentele lasten rinnalla ja auta tarvittaessa ja kun homma alkaa sujua niin kuin pitää, niin sitten vasta edellytä itsenäistä työskentelyä. Työn lopputulos ei kuitenkaan ole niin tärkeää, kuin se asenne millä se tehdään. Kyllä se riittää kun lapsi yrittää parhaansa. Muista kehua hyvin tehdystä työstä paljon enemmän kuin motkottaa jostakin tekemättömästä hommasta.

Ideoita 7-vuotiaan kotitöiksi:

  1. Oman huoneen siivoaminen. Näytä lapselle miltä siisti huone näyttää. Jos huone on todella sotkuinen (kuten meillä yleensä leikkihuoneessa on räjähtänyt lelupommi), niin suosittelen että vanhempi siivoaa huoneen yhdessä lapsen kanssa. Anna lapselle tietty projekti mitä hän hoitaa (kerää lelut lattialta tuohon laatikkoon, laita kirjat tuohon hyllylle yms.). Selkeät ohjeet ovat parempia kuin ylimalkainen siivoa huoneesi käsky.
  2. Oman vuoteen sijaaminen. 7-vuotiailta tämä onnistuu jo aika helposti. Turha kuitenkaan odottaa, että automaattisesti ilman vanhempien muistutusta. 
  3. Imurointi. Imuri on aivan mahtavan mielenkiintoinen värkki 7-vuotiaan mielestä. Erilaisten suuttimien käyttö esim. sohvan imuroimiseen saa meillä aina suuren innostuksen aikaan lapsissa. Käytä hyväksi tätä innokkuutta. Anna kuitenkin selkeitä ohjeita tyyliin: imuroi tämä huone, imuroi roskat pöydän alta, imuroi eteisen matto yms.
  4. Kukkien kastelu. Lapset rakastavat tätä hommaa. Ehkä kannattaa vähän valvoa, etteivät kasvit ihan huku veteen, mutta varsinkin ulkokukkien kastelun voi varsin huoletta jättää lasten kontolle. Hanki heille sopivia välineitä esim. pieniä kastelukannuja ja sumutinpulloja. 
  5. Lehtien haravointi ja lumityöt. Meillä on syksyllä oikein innokkaita lehtien haravoijia ja talvisin mikään ei ole hauskempaa kuin lumitöiden tekeminen. Asiaa auttavat lapsille sopivat haravat, kottikärryt, lumikolat ja lumilapiot. 
  6. Pyykkäyshommat. 7-vuotias osaa varsin hyvin laittaa likaiset pyykit koneeseen, jos vanhempi on hoitanut esilajittelun aikaisemmin. 7-vuotias osaa myös laittaa pyykkiä kuivumaan, kannattaa aloittaa sukista ja pienemmistä lastenvaatteista. Lisäksi meillä 7-vuotias osaa jo varsin hyvin taitella omat vaatteensa siististi ja laittaa ne kaappiin paikoilleen. Anna lapsen siis tehdä nämä hommat. Minä koitan panostaa varsinkin tuohon omien vaatteiden taitteluun ja kaappiin pistämiseen. 
  7. Lemmikkieläinten hoitaminen. Meillä ei niitä ole, mutta jos olisi, niin eläinten ruokkiminen esimerkiksi olisi oikein sopivaa puuhaa.
  8. Roskien vieminen. Lapsi osaa viedä roskat heti kun yltää avaamaan roskapöntön kannen pihalla. 7-vuotias osaa myös sisällä ottaa roskapussin ja solmia pussin suun kiinni.
  9. Pölyjen pyyhkiminen. Ohjeista mikä kohta pitää pyyhkiä ja homma hoituu varsin näppärästi. 
  10. Wc:n peseminen. Anna lapselle käteen valmiiksi kostea liina, jossa on pesuainetta ja hän kyllä pystyy pystyy pyyhkimään käsienpesualtaan, hanat, valokatkaisimet, ovenkahvat ja wc-pöntön varsin hyvin. Peilin pesu onnistuu myös suihkupullolla ja talouspaperilla.
  11. Ovenkahvojen ja valokatkaisimien pyyhkiminen. Lapselle valmis liina käteen ja ohjeistuksena pyyhkiä kaikki talon ovenkahvat. Tämä voi olla aika hauskaakin.
  12. Pöydän kattaminen ja tyhjentäminen. Lapset tykkäävät yleensä kattaa pöydän nätisti ja kannattaa opettaa myös viemään astiat ainakin tiskialtaaseen ruokailun jälkeen. 
  13. Astioiden tyhjentäminen pesukoneesta. Kannattaa ehkä aloittaa muovisista kipoista ja esimerkiksi lusikoiden yms. laittaminen paikoilleen onnistuu varsin näppärästi. 
  14. Yksinkertaisten ruokien valmistaminen. 7-vuotias osaa jo voidella leipänsä, kaataa maitoa, pilkkoa tavallisella veitsellä ruokia ja sekoitella aineksia. Ota lapsi mukaan ruuanlaittoon, niin hän parhaiten oppii sitä myös syömään ja arvostamaan.
  15. Lattioiden moppaaminen. Onnistuu oikein hyvin. Aikuisen kannattaa hoitaa vesipuoli, mutta valmis moppi lapsen käteen ja menoksi vain!
  16. Organisointi. Tavaroiden ja varsinkin omien lelujen järjestäminen alkaa sujua jo aika hyvin meidän 7-vuotiaalta. Selkeä ohjeistus tässäkin on avuksi. Esim. laita legot tuohon laatikkoon, kynät tuonne kippoon, pikkuautot tuonne sankoon. 

Tästä tulikin jo ihan kiva lista. Ajattelin tulostaa tuon ja mennää listaa läpi lapsen kanssa. Jos edes kerran päivässä olisi joku hetki kun selkeästi tehdään kotitöitä, niin sillä päästäisiin jo pitkälle! 








sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Toimintasuunnitelma oksennustaudin varalle

 
Varoitus, seuraava teksti ei heikkohermoisille!

Meidän perhe on osansa saanut oksennustautien ihanuudesta ja oon pakon edestä kehitellyt jonkinnäköistä systeemiä hommasta selviämiseen. Mitään lääketieteellistä neuvoa on seuraavasta turha etsiä, kannattaa kysyä lääkäriltä tai apteekista.

  1. Jo ennen kuin katastrofi iskee, voi ennakoida muutaman asian suhteen. Pahin vaihtoehto on, että jokainen perheenjäsen oksentaa yhtäaikaa. Jos jokaiselle löytyy oma wc-pönttö, niin hyvä homma, mutta jos ei niin hanki tarvittava määrä sankoja täydentämään varustusta. Sijoita näitä sankoja strategisiin paikkoihin, joissa varsinkin lapset usein yhtäkkiä oksentavat. Meillä suosittuja paikkoja ovat keittiö ja lasten makuuhuone. Jos teillä on talossa kaksi kerrosta kuten meillä, niin yläkerran vessaan kannattaa ehdottomasti sijoittaa ainakin yksi sanko yöllä tapahtuvien oksennusten varalle. Ja jos perheestä löytyy pikkutyttöjä, joilla on pitkät hiukset (kuten meillä) niin sinne yläkerran vessaan kannattaa laittaa myös muutama hiuspampula, joilla saa äkkiä oksentavalta pikkutytöltä hiukset kiinni. Kipeäksi tullutta taaperoa ei todellakaan huvita raahata keskellä yötä suihkuun pesemään oksennusta hiuksista pois. 
  2. Kun oksennustauti sitten iskee perheeseen, tarvitaan riuskoja otteita vahinkojen minimoimiseksi. Tärkeintä on tietysti ensin hoitaa sairastunut henkilö mahdollisimman hyvin. Meillä melkein poikkeuksetta lapset ovat sairastuneet ensimmäiseksi. Yleensä he ovat ensin valittaneet vähän vatsakipua ja sitten onkin jo laatta lentänyt seuraavaksi. Jos mitenkään mahdollista, kannattaa oksennus koittaa pyydystää johonkin, minkä voi helposti putsata myöhemmin. Sanko on paras, roskikset ja keittiössä erilaiset muoviset kipot ovat hyviä myöskin. Koita kuljettaa oksentava lapsi kylppärin suuntaan, jossa roiskeiden siivoaminen on helpompaa. 
  3. Kun lapsi oksentaa, laita kätesi lapsen otsalle tueksi, niin hän saa paremmin oksennettua. Tässä vaiheessa on enää turha mitään pidätellä, vaan parasta on oksentaa kaikki pihalle mahdollisimman tehokkaasti.
  4. Kun oksentaminen loppuu, peskää naama ja kädet, koita juottaa vähän vettä ja vie potilas lepäämään.
  5. Ota lapsen sängystä patja ja laita se lattialle. Laita iso pyyhe poikittain tyynyn ja patjan yläosan päälle. Laita matala sanko lapsen viereen. Paras paikka lapsen patjalle varsinkin yöllä on vanhempien sängyn vieressä lattialla. Tällöin vanhempi voi levätä omassa sängyssään ja samalla pyydystää oksennuksia sankoon. Koita tarjota vettä tai muuta nestettä jos lapsi vaan suostuu juomaan.
  6. Jos mahdollista, eristäkää potilas muusta perheestä, vaihtakaa usein pyyhkeitä, peskää vessaa ahkerasti ja käyttäkää paljon käsidesiä. 
  7. Kun perheestä yksi lapsi oksentaa, järkevintä mitä äiti voi tehdä on laittaa myös muiden lasten patjat lattialle yöksi, laittaa pyyhe patjan ja tyynyn päälle suojaksi ja sanko jokaisen lapsen viereen. Pieniltä tytöiltä kannattaa myös hiukset laittaa mahdollisimman tiukasti kiinni yön ajaksi. Tässä vaiheessa ei kannata tehdä mitään siskonpetiä ettei pikku kullannuppusi oksenna sisaruksensa naamalle keskellä yötä. Myöskin lelut kannattaa korjata oksennuskantaman ulkopuolelle. Viisasta on varata sankoa myös vanhempien sängyn viereen.
  8. Jos ja kun perheen vanhemmat myös sairastuvat on kaikki apu tarpeen. Yleensä tässä vaiheessa isovanhemmat ovat tarpeeksi rohkeita tulemaan apuun hädän hetkellä. Jos kertakaikkiaan mitään apua ei ole saatavilla, koita pitää lapset lähelläsi, pyöritä surutta telkkarista lastenelokuvia, tarjoa lapsille ruuaksi mitä vain kaapista löytyy ja lääkitse ja hoida itseäsi mahdollisimman hyvin että olisit pian taas elävien kirjoissa.
  9. Viimeistään kun tauti on selätetty, kannattaa siivota kylppärit ja wc:t mahdollisimman perusteellisesti. Vessanpönttöön kun kerran oksentaa niin roiskeet lentää ihan joka puolelle. 

Lopuksi muutama huomionarvoinen asia. Lapset eivät läheskään aina oksenna vain oksennustaudin takia. Meillä on todella usein käynyt niin, että kun lapsi on ollut kovassa flunssassa, niin hän on oksentanut kaikki limat pihalle. Melkein aina tämä on tapahtunut ruokapöydässä kun lapsi on syönyt ja jokin ruoanmurunen on ruvennut kutittamaan kurkkua. Tämä on yleensä tapahtunut vain kerran ja lapsella on heti ollut parempi olo.

Oksentaminen ei myöskään aina tapahdu pelkästään kotona. Meillä esikoinen aloitti kerran oksentamisen kaupan vihannesosastolla perjantaina iltapäivällä ruuhka-aikaan. Kun vihdoin selvittiin kotiin, oli hän oksentanut jo yli kymmenen kertaa. Jos lapsi oksentaa kaupassa, nappaa jostakin esim muovipussi, johon pyydystää oksennukset. Kaupasta löytyy usein jogurttihyllyltä ja vihannesosastolta niitä pieniä muovipussia, jotka käyvät hyvin hätätapaksessa. Autoon kannattaa varata ainakin yksi muovipussi ja talouspaperirulla, niillä selviää jo pitkälle! 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Näin saat kestovaippailun onnistumaan

Meillä on tällä hetkellä kolmas kestovaipatettava talossa, joten uskoisin olevani jonkin sortin konkari tässä asiassa. Seuraavassa kuvausta siitä, kuinka meillä systeemi toimii:

  1. Hanki tarpeeksi vaippoja, vähintään kahden päivän tarpeisiin jos tarkoituksena on kestoilla täysipainoisesti. Meillä on vastasyntyneellä ollut Ruskovillan harsot + villahousut varsin toimiva yhdistelmä. Lapsen kasvaessa on siirrytty taskuvaippoihin, jotka ovat hyvin käteviä.
  2. Taittele harsot ja täytä taskuvaipat valmiiksi ainakin päivän tarpeita varten ja säilytä niitä hoitopöydän läheisyydessä.
  3. Minä nakkaan käytetyt pissavaipat isoon muovisaaviin kodinhoitohuoneessa ja kakkavaipat pienemään sankoon, johon saa tarvittaessa kannen päälle hajuhaittoja ehkäisemään. 
  4. Laita vaipat pesukoneeseen, katso että tarrat ovat kiinni ja taskuvaipoista sisukset ulkona.
  5. Huuhtele kakkavaipat käsisuihkulla vessanpönttöön kylmällä vedellä ja laita pesukoneeseen. Tässä kohtaan kätevä apu sen märän kakkavaipan kuljettamiseen on se sangon muovikansi. 
  6. Käytä sopivaa pesuainetta (meillä esim LV-Color) ja etikkaa voi myös lorauttaa huuhteluainelokeroon, mutta tämä ei pakollista. 
  7. Pese vaipat 60 asteessa. Katso, että huuhtelukertoja on vähintään kolme, ainakin uusimmilla pesukoneilla, jotka käyttävät vettä niukasti.
  8. Pistä vaipat narulle kuivumaan
  9. Taittele kuivat vaipat ja aloita homma alusta
Lisätietoja ja tukea kestoiluun saa esimerkiksi Kestovaippainfonsta